|
VASEMMISTOLIITTO VALMIINA KUNTAVAALEIHIN Inhimillinen tekijä Lopella |
|
|
|
Kirjoittanut Jaana Karmala-Vanamo
|
|
16.09.2008 22:47 |
|
Säästäminen? Mitä kiperämmäksi kuntamme taloudellinen tilanne menee, sen oudompia ovat olleet päättäjien säästöratkaisut viime vuosinsa. Viimeaikaiset säästötoimet ovat olleet kuin hätäpäissä tehtyjä jotta kasvot säilyisivät puhtaina vaalikauden loppuun. Viis siitä mihin liemeen uusi valtuusto joutuu kun todelliset vaikutukset kaatuvat niskaan.
Tällaisessa pakkosäästötilanteessa huolestuttaa pahasti muutama asia. Kun koko kuntakoneiston panos käytetään säästämiseen ei tulla muistaneeksi kuntamme palvelujen saatavuutta, liikennekysymyksiä, nuorison pahoinvointia, ennaltaehkäiseviä toimia.
Joskushan Lopenkin on pakko ryhtyä panostamaan kuntalaisen, siis asukkaan – IHMISEN hyvinvointiin ja toimeentuloon. Ennaltaehkäisevät toimet vievät kunnan budjetista pikkuviipaleen joka oikein kohdistettuna tuo merkittäviä säästöjä verrattuna siihen mitä tänäpäivänä syydetään vahinkojen korjaamiseen. Liian usein tapahtuneet ovat jopa korvaamattomia tai ainakin suunnattoman kalliita jälkikäteen paikattaviksi. Niinpä moni asia on vaarassa jäädä kokonaan huomiotta koska siihen ei kunnalla ole varaa.
Tasavertaisuus? Tänä päivänä on huutavan selkeästi nahtävissä eriarvoisuuden lisääntyminen kunnassamme niin alueellisesti kuin sosiaalisestikin. Puhutaan kasvavasta ja kehittyvästä kunnasta. Kasvusuunnassahan kunta kyllä on, ainakin mitä tulee velkaan ja asukkaisiin. Valitaanhan näissäkin vaaleissa peräti seitsemän valtuutettua enemmän kuin viime kerralla.
M utta miten on? Halutaanko tästä kasvavasta kunnasta luoda läjä hermeettisiä kaukioita joiden väliä kuljetaan omalla autolla jos jotain palveluja mielii? Onkohan loppuun asti ajateltua lakkauttaa kylien alakoulut ja kuljettaa oppilaat keskelle pitäjää suureen laitokseen? Vai olisiko mahdollista tukea kylien kasvua ja toimintaedellytyksiä jotta ne voisivat taata asukkailleen – myös uusille- pitkäaikaisen ja turvallisen perustan jonne kotinsa rakentaa? Miksei mieluummin tarvittaessa yhdistetä naapurilylien kouluja jolloin mahdollisuudet päteviin opettajiin olisivat suotuisammat ja samalla lapset leimautuisivat herkemmin omaan kotiseutuunsa. Koulujen säilyminen Lopen laitimmaisissa kylissä edellyttää myös aktiivista panostusta kylien elinehtoihin ja palveluihin. Elävällä maaseudulla kun ollaan tulee tukea kyläyhteisöjen kehitystä tarjoamalla esimerkiksi tontteja kokonaisvaltaisesti kaavoitetuilta alueilta ja hajaannuttaa palveluja takaisin sinne missä ihmisetkin ovat. Liikkuminen? Julkinen liikenne on Lopella pelkkä vitsi. Mitä kehnommiksi julkiset yhteydet ovat viime vuosikymmeninä menneet sen enemmän joudutaan kulkemaan omin autoin tai oltava kulkematta ollenkaan. Tämähän tietenkin on muuttanut jo asennoitumistakin. Se näkyy mm. palvelulinjojen vähäisenä käyttönä - on mukavampaa pyytää naapuri kuskiksi jos on asiaa maalikylille. Kunnan palveluliikennekysymys ansaitsisi saada nykyistä paljon enemmän huomiota. Palveluja käytetään myös iltaisin.
Henkinen hyvinvointi? Perhe- ja nuorisoasiat ovat jo saaneet Lopella sysäyksen parempaan suuntaan. Tosiasia on kuitenkin ettei yksi muoriso-ohjaaja tai yksi perhetyöntekijä vielä pysty muuhun kuin siivoamaan jälkiä. Niin perheet kuin kasvavat ja aikuistuvat nuoret tarvitsevat huomattavasti enemmän huomiota ja tukea myös kunnan taholta. Ihan kaikkea ei sovi lykätä vapaaehtoisten yhdistysten kontolle. Poikkihallinnollisen yhteistyön paikka vapaana!
Loppi on esimerkillinen kulttuuripitäjä. Jotenkin tästä maaperästä sikiää lahjakkuuksia joka lähtöön olipa kyse taiteista tai urheilumenestyksestä. Kunnan tuleekin jatkaa kannustavaa yhteistyötä yhdistysten kanssa sekä tarkistettava varattujen määrärahojen riittävyys eri tahoille. Kulttuuritarjonnan monipuolisuus ja palvelujen tavoitettavuus ovat mitä parhainta ennaltaaehkäisevää toimintaa. Siitä on Lopella syytä pitää kiinni. Miksi henkiseen hyvinvointiin on Lopella varattu niin pihisti resursseja? Ei se ainakaan säästöjä tuo.
Kestävää kehitystä?
Kestävästä kehityksestä tuli trenditermi viime vuosituhannen lopulla. Nyt nähdään ettei se pelkkänä sanahelinänä paranna maailmaa yhtään. Myös Lopen kunnan toimissa on syytä aika pikaisesti ryhtyä toimiin sanonnan muuttamiseksi todeksi. On tehtävä selkeitä ja kauaskantoisia päätöksiä niin joukkoliikenteen kuin jätehuollonkin suhteen. Investoinnit ja kaavoitus on opittava tekemään samoin perustein. Nykyään ei totisesti voida toimia ja tehdä päätöksiä nelivuotiskausiksi vaan ratkaisut on punnittava pitäen mielessä myös tulevat polvet. Myös vastuukäsitteen mieltäminen on kestävää kehitystä.
jk-v
|