Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiJärjettömät ulkoistamishankkeet etenevät vääjäämättä ja virkamiesten vähentämistavoitteet elävät sinnikkäästii. Risto Kalliorinne Vasemmiston ryhmäpuheessa eduskunnan käsitellessä valtiontalouden kehyksiä vuosiksi 2012 - 15. |
| Kouluterveydenhuollon irvikuvaa! |
|
|
| Kirjoittanut Vesa Nopanen |
| 15.10.2008 21:34 |
|
Säästetään sieltä ja täältä, yleensä kuitenkin lapsista ja vanhuksista. Terveydenhoitaja maksaa koululle noin 120 euroa oppilasta kohden vuodessa. Yläkoulun terveydenhoitaja ei ehdi suorittaa jokaiselle oppilaalle edes vuosittaista terveystarkastusta, koska hänen aikansa ei siihen riitä! Aika menee haavereiden ensiapuun ja muuhun akuuttiin toimintaan. Miten oppilaan olisi mahdollista edes ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan jos hänellä olisi jotain asiaa, puhumattakaan siitä että aikaa olisi sen asian hoitamiseen? Mitä tästä sitten seuraa? Suurimmalle osalle ei mitään. Pahimmat seuraukset tiedetään (ei ole myöskään paljoa muuta sosiaalialan henkiliöstöä koulussa johon ottaa yhteyttä, joskus luokanvalvojatkin viettävät ruhtinaallisen vartin viikossa luokkansa kanssa!) mutta lievempiäkin on paljon. Lähtien esimerkiksi siitä että lapsi on lähetettävä psykiatriseen hoitoon osastolle, joka maksaakin jo 10 000 - 15 000 euroa KUUKAUDESSA. Ensimmäisen kuukauden aikana selvitetään lähinnä hoitotarve, sillä ei vielä hoideta juuri mitään. Välttämällä yhdenkin tälläisen olisi varoja käytettävissä 100 oppilaan eteen kouluterveydenhuollon parantamiseksi. Sillä ei vielä palkata vuodeksi toista terveydenhoitajaa mutta jos ensimmäinen kuukausi menee arviointiin tulee siihen päälle vielä hoitokuukausi-kuukausia. Kumpi vaihtoehto, vaikka kulut menisivätkin tasan, olisi miellyttävämpi? Ettei lasta tarvitsisi lähettää osastolle hoitoon kenties.. Entäpä jos tilanne menee pahaksi… Syitä voi olla monia mutta jos lapsi joudutaankin ottamaan huostaan? Sen hinta on pienimmillään 120 000 euroa, kuten täällä olen aiemminkin maininnut. Kuitenkin hintaan vaikuttaa korottavasti , ja paljon, jos lapsi tarvitseekin hoitajaa enemmän tai on kyse väkivaltaisesta tapauksesta. Budjettiin ei vain haluta laittaa lisää rahaa vaan niitä sitten maksetaan - kun on pakko - lainarahalla ja syytetään perusturvaa siitä että käyttävät rahaa holtittomasti. Säästää toki pitää, mutta järkevistä kohteista. Ei ole järkeä säästää 100, vain joutuakseen maksamaan 8 kk myöhemmin 500… Eiköhän olisi jo aika laittaa jotain järkevyyttä näihin ’säästöihin’ ja ajatella ennaltaehkäisevästi eteenpäin? |