Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiJärjettömät ulkoistamishankkeet etenevät vääjäämättä ja virkamiesten vähentämistavoitteet elävät sinnikkäästii. Risto Kalliorinne Vasemmiston ryhmäpuheessa eduskunnan käsitellessä valtiontalouden kehyksiä vuosiksi 2012 - 15. |
| Ajatuksia vaikuttamisesta |
|
|
| Kirjoittanut Marja-Leena Sohlman |
| 15.10.2008 21:40 |
|
Miksi vääränlainen nöyryys kasvatetaan jo lapsiin? Meidän ei pitäisi tuntea ”herran pelkoa” ja kenenkään ei pitäisi kumarrella pelkkiä titteleitä. Niidenkin takaa saattaa löytyä vain tyhjä takki, väärä tieto…tai tietämättömyys. Suuri ongelma on myös se, ettei kukaan ota varsinaista vastuuta tehdyistä päätöksistä. Virkamiehet pallottelevat asioita keskenään ja toinen toisilleen. Vaikuttamisen esteeksi pienellä paikkakunnalla voi nousta myös pelko leimautumisesta. Jos kovin aktiivisesti puutut asioiden kulkuun, saatat saada häirikön maineen. Jos olet perheellinen, syntyy helposti painetta koko perhettä, jopa ystäviä kohtaan. Tämä ei tietenkään voi olla oikein. Ei voi olla niin, että kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet rajataan vain äänestysoikeuteen joka neljäs vuosi. Uusia asioita tulee jatkuvasti esille ja tilanteet muuttuvat. Kyllä kuntalaisia on kuultava myös vaalien välisenä aikana. Jokaisen päättäjän tulisi kaikissa ratkaisuissaan ottaa huomioon kuntalaisten elämänlaadun parantaminen, ei niinkään jatkuva elintason nousu. Perustarpeiden turvaaminen jokaiselle ihmiselle on ensisijaisen tärkeää. Nykyäänhän on niin, että leipä alkaa olla vähän kortilla monissa talouksissa. Terveellinen ravinto korvautuu tarjouseineksillä tilipussin jatkuvasti pienetessä ja hintojen karatessa käsistä. Henkilöön kohdistuvan työrasituksen kasvaessa väestö heikkenee, sairastuvuus lisääntyy… Ja herrat leikkaavat sosiaalimenoja. Miten voidaan ajatella, että toisen ihmisen työ on niin paljon arvokkaampaa, että siitä maksetaan kuukaudessa yhtä paljon kuin toiselle vuodessa? Eläminenhän maksaa kaikille yhtä paljon. Meidän tulisi yhteistuumin puolueeseen katsomatta pyrkiä siihen, että ihmiset Lopella pystyvät elämään turvallisin mielin antoisaa elämää myös tulevaisuudessa. Luonnon säilyttäminen puhtaana on tärkeää tulevaisuuden kannalta. Ihminen on osa luontoa ja inhimillisyyttäkin täytyisi muistaa suojella. Ei ole samantekevää, mitä täällä uhrataan rahan likaiselle alttarille. Tehdään yhdessä kaikkemme paremman huomisen hyväksi! Malle Sohlman |