Baabelinkala on Douglas Adamsin aikoinaan lanseeraama universaali tulkki joka asetetaan vasempaan korvaan ja kas,  kaikki universumin lukemattomat kielet ja niiden sisältö aukeavat kuulijan korvaan. Ainakin vasempaan.

Minulla on baabelinkala. Joskus pidän sitä myös vasemmassa korvassa. Tosin korvalehdessä. Minun kalani on pinssi, joka kuvaa yhtä kristillistä symbolia, kalaa. Minulle sen sanoma on hyvin tärkeä. Se kuvaa haluani ja kaipuutani ymmärtää kanssakulkijoitani ja heidän tarpeitaan. Varsinkin nuorisotyöharrastuksessani ja vapaaehtoisena sovittelijana se  taito on korvaamaton. Se myös muistuttaa minua siitä että voidakseni ajaa jonkun ryhmän asioita minun on kyettävä ymmärtämään ne asiat. Minun on ymmärrettävä mikä on se juttu mitä ollaan vailla ja mitä tarvittaisiin. Ja mihin minun apuani sen tavoittamiseksi tarvittaisiin.

Ensimmäisen vinkin sain viitisen vuotta sitten kun Lopen vapaa-aikalautakunta nimesi minut ruusun ja kunniakirjan kera Ensimmäiseksi Nuorten Asioiden Puolesta Taistelijaksi Lopella. Tulkitsin asian niin että olen oikeilla jäljillä kun kuntakin oli asian huomannut. Tulkintani vahvistui seuraavana vuonna kun samainen lautakunta katsoi hyväksi palkita minut uudella kunniakirjalla tekemästäni työstä Läyliäisten nuorison hyvinvoinnin edistämiseksi. Yksi ihminen ei kuitenkeaan voi maata merelle viedä. Ei riitä että yksi ihminen puolustaa  tärkeää asiaa.

Torstaina olimme Läyliäisten alakoululla taistelutoverin (vihreät) kanssa koululaisten tiukassa vaalitentissä. Siellä on vietetty teemaviikkoa jonka kuluessa oppilaille on kerrottu kunnan toiminnasta ja hallinnosta. Ensin kävi puhumassa kuntamme hallintojohtaja ja me ehdokkaat olimme vuorossa seuraavaksi. Oppilaat olivat etukäteen valmistelleet pinkan kysymyksiä. Ihan ilmeisesti  valmistautuminen oli ollut tehokasta, viitisenkymmentä viides- ja kuudesluokkalaista odotti meitä kysymyslaput rapisten.

Yleisimmät kysymykset liikkuivat nuorten ja erityisesti alakouluikäisten harrastusmahdollisuuksissa ja niiden lisäämisessä. Kovin kiinnostuneita alakoululaiset olivat kuulemaan mitä juuri me tekisimme valtuustossa ja miksi juuri meidät olisi sinne valittava. Yleisiä ja yleisesti hyväksyttäviä kysymyksiä siis.

Kun tilaisuus oli päättynyt ja oppilaat poistuivat jumppasalista kukin omaa istuintaan kantaen yksi tyttö nyhjäisi minua kylkeen: " En kehdannut äsken kysyä mutta miten voisit estää noitten kouluampumisten tulon Lopelle?"

Hämmentyneenä vastasin etten yksin mitenkään, mutta yhdessä me voimme sellaisen estää. Jos haluamme.

Haluammeko?