Jatkuvaa talouskasvua ihannoivassa globaalissa maailmassa ei mikään näytä olevan riittävästi. Ihmiskunta on sairastunut "mammuttitautiin", jossa ihannoidaan suuruutta ja jatkuvaa talouskasvua.
Ihmisyhteisöillä on ollut historian kuluessa erilaisia maailmankuvia, kuten mytologinen maa keskeinen, aurinko keskeinen, kristillinen tai tieteellinen. Tänä päivänä meillä on voimissaan  maailmankuva, joka perustuu suuruuden ekonomiaan ja jatkuvan talouskasvun ensisijaisuuteen, jossa ihmisten hyvinvointi on toissijaista ja kaikki mahdollinen on alistettu jatkuvalle kasvulle taloudenahdoilla.

Samaan aikaan kuin maailmantalous on globalisoitunut, on ihmisten köyhyyskin globalisoitunut. Sitä tosiasiaa ei vain tiedonvälityskään näytä noteeraavan vieläkään vaikka uusliberialistisen talouspolitiikan kielteiset seuraukset ihmisten arkeen on ollut jo vuosia nähtävissä. Kasvava ja monipuolistuva köyhyys näkyy niin eurooppalaisten kansojen kuin Euroopan ulkopuolisten kansakuntien elämästä. Työttömyys ja lomautusuutiset kerrotaan vain numeroina ja tilastoina. Mutta mitä kuuluu ihmisille tilastollisten numeroiden takana?

Tänä päivänä ei voida enää puhua ainoastaan  rahan puutteesta  ja ihmisten jokapäiväisen toimeentulon ahdingosta. Köyhyys on saamassa uusia muotoja, jossa ihmisten arkiset selviytymisen mahdollisuudet kapenevat, pitkäaikaistyöttömien ammattitaito vanhenee tai työtehtävät katoavat ja suurtuotannossa perinteinen elintarvikkeiden monipuolinen osaaminen köyhdytetään niin, että sekin on  katomassa muinaismuistoksi.

Tarvitsemme mitä pikimmin ahneudenajan vallankumouksen ja uuden valistuksenajan. Kaikki se, mitä uusliberialististen talousoppien ja edistyksen nimissä on kerrottu olevan edistystä, ei ole ollut edistystä ja onneksi ihmiskunnalle. Ei jatkuva talouskasvu tule poistamaan köyhyyttä maailmasta, eikä turvaamaan elintarviketuotannon monipuolisuutta.

Entä mistä apua?
Uuden valistuksenajan tulee nousta kansakuntien yhteisistä pohdinnoista ja Euroopan historian kunniakkaista perinteistä, joissa keskitytään pohtimaan perimmäisiä eettisiä kysymyksiä ahneudesta ja talous- ja tuotantoelämän inhimillisen elämän unohtavasta "suuruudenhulluudesta". Mihin  se kaikki  on lopulta johtamassa?

Tulevaisuuden yhteiskunnallisen päätöksenteon ensisijaiseksi tulevaisuuden visioksi  Euroopassa  ja  kansainvälisesti  tulee nostaa humanismi ja tavoitteeksi suuntautuminen humanistisista arvoista nousevan tiedon etsintään. Yhteiskunnallisen demokratian kehittäminen yhteisöllinen  oikeudenmukaisuus ja ihmisten keskeinen solidaarisuus sekä suvaitsevaisuus keskeiseksi yhteiskunnalliseksi hyveeksi.

Meillä ihmisillä ja kansakunnilla on tietysti erilaisia käsityksiä siitä miten tämä sivilisaatio rakentuu ja mitä täällä rakkaalla telluksellamme tapahtuu. Se kuitenkin voisi olla yhteinen lähtökohta ja päätöksenteon osallisuuden kokemus, että me ihmiset yhteiskunnallisilla päätöksillämme ja henkilökohtaisilla teoillamme luomme todellisuutta. Erilaisista maailmankatsomuksista riippumatta tuskinpa meistä kukaan haluaa sitä, että yhteiskuntamme on talouselämän ajopuu, jonka mukana ihmiset ajautuvat lisääntyvän ja monipuolistuvan köyhyyden ja suvaitsemattomuuden kautta katastrofista toiseen! Rakentava lähtökohta on sen tosiasian tiedostaminen, että ihmiskunnan ja ympäristön tulevaisuus on muutettavissa paremmaksi, koska arkinen todellisuus  on ihmisten rakentama!

Pelottavaa on ajatus siitä, että emme voisi ensisijaisesti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa pohdiskella ihmiskunnan tulevaisuuden toiminnallisuuden tilaa? On syytä asettaa kriittiseen tarkasteluun, miksi talouselämän tulee olla elämää tärkeämpää? Miksi kansallisvaltiot ja EU:kin hoitavat ensisijaisesti talouselämän asioita?

Anita Laine
Vasemmistoliitto
Heinola