Turkistarhauksesta, samoin kuin ydinvoimasta, on tulossa eduskuntavaalien polttava peruna. Yhä useammat ovat ymmärtäneet, että eläinten julma kohtalo ei ole moraalisesti oikeutettua. On toki yksilöitä (Aira Samulin, Sirkka-Liisa Anttila jne. ) joiden mielestä kaikki on ihan ookoo.

Iltalehti viikonloppuna oli haaleasti eläinten oikeuksien puolella. Sanoma oli: Eläimiä kannattaa kohdella kunnolla. Oikeasti taustalla oli kuitenkin vain se, että pysytään nykyisessä menossa eikä pahemmin kyseenalaisteta keinoja.
Pääkirjoitus totesi puolustellen, että "eläimet kuvitellaan herttaisiksi lemmikeiksi, joiden tunteisiin voi eläytyä". Tätä IL kutsuu Disney-ilmiöksi. Itse asiassa Iltalehti on käsittänyt turkistarhauksen vastustuksen totaalisesti väärin samoin kuin itse syyn koko asiaan. Eläimiä ei turkistarhauksen vastustajien piireissä pidetä lemmikkeinä. Eläinten tulee saada elää lajilleen ominaista elämää eivätkä ne ole ihmisille lemmikeitä eivätkä nähtävyyksiä. Tätä ei turkistarhaus takaa eikä se edes kehittyessään tule vastaamaan eettisiin haasteisiin.

Olen onnelline ja ylpeä Vasemmistoliitosta, joka asettaa haasteeksi eläinten oikeudet osana yhteiskunnan hyvinvointia. Näin toimii vastuullinen puolue.

Ja vielä kysymyksiä, joita haluaisin esittää:
- mihin nykyajan ihminen tarvitsee turkiksia? Ymmärrettävästi aikoinaan nahkoja metsästettiin, koska tarvittiin lämpöä ja suojaa. Nykyisin tekokuidut korvaavat lämmöntarpeen vaatetuksessa. Eli:  turkistarve lienee vain muoti- tai statusilmiö?
- onko eettisesti oikein kasvattaa eläintä vain sen takia, että sen kuori (=nahka) hyödynnetään, ja kaikki muu menee roskiin (tai pahimmassa tapauksessa rehuksi oman lajitoverin ruokapöytään)?
- eläinten kohtelussa on otettava huomioon kunkin eläinlajin ominaispiirteet: se, miten tämä laji käyttäytyy luonnossa. Miten häkki, jossa yksilö ei pysty juoksemaan, hoitamaan jälkeläisiä, kaivamaan, piehtaroimaan tai seurustelemaan lauman kanssa, sopii tähän kriteeriin?