|
Suomen puolustus kriisissä? |
|
|
|
Kirjoittanut Marianna Rautiainen
|
|
15.10.2007 00:00 |
Tein laskelmia Suomen puolustuskyvyn ylläpidosta. Nythän on puolustuksemme haasteeksi esitetty ainakin Venäjää, jopa kolminkertaisesti. Mielestäni haaste on kuitenkin varusmieskoulutuksessa.
Nimittäin. Lähes jokainen armeijan käynyt mies kehuskelee, miten perusteellista koulutus armeijassa on – ei kylläkään aseenkäytön tai fyysisen kestävyyden suhteen, vaan sängyn petaamisen jalossa taidossa. Miten monta värikästä kuvausta onkaan kuultu viivoittimella mitatuista päiväpeiton viivoista ja lattialle vedetystä vuodevaatekasasta, kun petausjälki ei ole ollut kunnollista.
Vanhan laskuopin mukaan esimerkiksi kuuden kuukauden varusmiespalveluun mahtuu aika monta aamua – ja aiemminhan niitä oli enemmänkin – ja aikamoinen määrä petin petausta ja sen jälkeistä petitarkastusta. Kun kuitenkin kokemuspiirissäni on noin kaksi (= 2) miestä, jotka osaavat petata vuoteen eli asetella päiväpeiton kunnolla, ja näistäkin toinen jätti armeijan kesken, niin hälyttävältä tuntuu, miten hyvin sitten ampuminen pyssy-merkkisellä aseella ja muu valtakunnan puolustamiseen läheisemmin liittyvä reserviläisiltämme sujuu. Niitä taitojahan on kai kuitenkin harjoiteltu paljon vähemmän kuin joka-aamuista punkan laittoa. Alkaisiko olla oikeasti huolissaan?
|