Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiJärjettömät ulkoistamishankkeet etenevät vääjäämättä ja virkamiesten vähentämistavoitteet elävät sinnikkäästii. Risto Kalliorinne Vasemmiston ryhmäpuheessa eduskunnan käsitellessä valtiontalouden kehyksiä vuosiksi 2012 - 15. |
| Lopen Uupunut on hieno tunnustus! |
|
|
| Kirjoittanut Marianna Rautiainen |
| 07.01.2008 00:00 |
|
Hieno asia, että Joentaan kylän kyläpäällikkö Anne Malin sai Lopen Uupunut –tittelin. Tunnustus tulee ahkerasta työstä kylän, yhteisön ja yksilöiden hyväksi. Ja lisäksi vapaaehtoisesti ja korvauksetta tehdystä toiminnasta. Ehdokkaina on ollut vuosittain kirjava joukko paikallisia vaikuttajia. Keskustelua on joskus herättänyt ehdokasasettelu: kuka ansaitsee tulla valituksi listalle? Lopen Uupunut on mielestäni – sen paremmin konseptin sääntöjä tuntematta – juuri mitä nimikin sanoo: uurastajan ja loppilaisen kansalaisen arvonimi. Listalle ei saisi nostaa julkkiksia vain julkisuuden vuoksi, ei polittikkoja vain loppilaisuuden vuoksi, vaan sen pitäisi kannustaa kansalaisia, kuntalaisia, erilaisten verkostojen ylläpitäjiä ja vapaaehtoistyötä tekeviä ja nostaa hyvää palvelua kuntalaisille antavia yksilöitä valokeilaan. Julkisuutta jo muutenkin saavat ihmiset, siitä elävät ja siitä monin tavoin työssään hyötyvät eivät myöskään ole niitä, joita tällä äänestyksellä tulisi hakea. Kunnallis- ja eduskuntavaalit ja missikisat sekä muut käydään sitten erikseen. Tittelin nimi on myös huumoripitoinen ja sen pitäisikin kuvastaa kantajansa huumorintajua. Jos joku joskus ottaisi herneen nenäänsä siitä, ettei ole listalle valittu (eihän näin pikkusieluista väkeä toki Lopella ole...), ei hänellä siis huumorintajua ole eikä hän ansaitse myöskään ehdokkuutta, saati itse arvonimeä. Raadille tsemppiä ensi vuoden listan tekoon! |