Keskustelu byrokratian olemuksesta käy  ajoittain kuumana ja suorastaan julkisenhallinnon viranhaltijoita loukkaavana. Kaikesta huolimatta järjestäytynyt yhteiskunta tarvitsee viranhaltijoita, jotka hoitaa yhteiskunnan asioita yleiseksi hyväksi.

Max Weber loi vuoden 1921 teoksessaan Wirtschaft und Gesellschaft. ensimmäisenä käsitteen byrokratia. Byrokratia, jonka mukaan julkinen hallintokoneisto on pääpiirteiltään rationaalinen ja  tasapuolinen kaikille. Byrokratia on organisaatiomalli, joka toimii olemalla rationaalinen toimintamalli ja samalla luo neutraalin aseman hallinnolle.

Kielteisestä kaiustaan huolimatta byrokratia on yhteiskunnan rationaalinen ja neutraali organisaatiomalli – verrattuna yhteiskuntaan, joissa itsevaltias käyttää rajatonta valtaa.  Byrokratiassa on perimmiltään kyse hallinnon itsenäisyydestä epädemokraattista valtaa käyttävää hallitsijaan nähden. Neutraali byrokratia vaatii täsmälliset vastuusuhteet. Byrokratia on virkamieshallintoa –valtaa, jossa hallinnon ja kansalaisdemokratian kohtaaminen on voinut ilmetä joissakin tapauksissa ongelmallisina Vuosikymmenten kuluessa virkamieshallinnon kehittyminen on saattanut näkyä kansalaisille virkavaltaisuutena ja toisaalta tehottomuutena.

Julkinen hallinto on täynnä asiantuntijaorganisaatioita ja  tiimiorganisaatioita. Projektiorganisaatiot ovat julkisenhallinnon nykypäivää. Tulevaisuudessa globalisoituneessa maailmassa hallinnon kehityksen toimintamalleina on enenevässä määrin erilaiset asiantuntijoiden luomat verkosto-organisaatiot.
Viranhaltija on byrokratian toimeenpaneva osa, ratas yhteiskunnan hallintokoneistossa. Osanen, jolla voi olla melkoisesti valtaa. Valta on oikeudellisesti annettu virkamiehille, jotta he toimisivat neutraalisti. Virkamieskoneiston toiminta on rationaalista ja neutraalia, jos hallinta perustuu lakeihin ja asetuksiin. Kansalaisten tulee olla byrokratian edessä tasa-arvoisia. Byrokratian toimivuus ilmenee kansalaisten oikeuksina ja toisaalta talouden toimivuutena. Neutraali byrokratia luo hyvän ja toimivan yhteiskunnan, josta hyvänä esimerkkinä ovat Pohjoismaat.

Suomi on pieni maa, ihmiset tuntevat toisensa ja me puhutaan suurimmalta osin yhteistä kieltä. Vähemmistökieliäkin puhuvia voidaan palvella hallinnossa, koska hallinnon viranhaltijoiden (sekä kansan) koulutustaso on korkea. Nämä antavat hyvän pohjan yhteiselle rationaaliselle päätöksenteolle ja demokraattisille menettelytavoille. Toisaalta heikko kunnallinen luottamushenkilöiden päätöksenteonkulttuuri, jossa toimii epädemokraattiset menettelytavat , on luonut hallinnolle uudistamisen tarvetta, mutta enimmäkseen siihen ollaan oltu melkoisen muutoshaluttomia.

Huolestuttavaa neutraalin byrokratian toimivuuden näkökulmasta on, kun luottamushenkilöiden demokraattiset menettelytavat muuttuvat epädemokraattisiksi. Ja näin ollen,  luottamus neutraaliin byrokratiaan, koko hallinnon ja virkakoneistoon toimivuuteen romahtaa, sekä rationaalisia päätöksiä pystytään tekemään harvoin. Luottamushenkilöiden päätöksistä tulee ”poliittisten pisteiden keruuta” ja päätöksiä tehdään lyhyen aikavälin tai yhden ryhmän etuja tavoitellen. Toisaalta heijastusvaikutuksena on, että virkamiesten toimesta asiat hoidetaan juristityyliin yksi kerrallaan ja suurten hallinnollisten uudistusten tekeminen on todella vaikeaa.

Hallintokulttuuri ei ole ollut kovin uudistuksia suosivaa. Ongelmallista on se, että toiminnan julkisenhallinnon arviointitaidot eivät ole kehittyneet. Ei ole opeteltu punnitsemaan vaihtoehtoja ja ottamaan vastaan kansalaispalautetta ja sitä kautta arvioimaan omaa toimintaa.

Anita Laine
Heinola