Lapsen etu -käsitteeseen vedotaan laajasti ja se onkin olennainen seikka sosiaalihuollon lastensuojelutyössä lapsia koskevissa päätöksissä. Käsitteellisesti lapsen etua on vaikeata määritellä, sillä määrittely on yhteydessä käsitteen käyttäjään ja tilanteeseen jossa sitä käytettään. Esim. lapsenhuolto – ja tapaamis- oikeuskiistoissa lapsen etuun vetoavat omissa perusteluissaan ja lausunnoissaan monet lapsen lähellä olevat henkilöt ja ammatilliset ryhmät mm. sosiaalityöntekijät, lääkärit ja lapsen vanhemmat ja lähisukulaiset. Ja jokaisella heillä voi olla lapsen edusta erilainen näkemys. On kuitenkin huomattavaa, että lapsen etua ei voida ratkaista pelkästään yhden suppean asian perusteella, eikä lapsen etua voida tarkastella ainoastaan lapsesta tai aikuisesta käsin, vaan kyseessä on vanhemman henkilön ja lapsen välinen epäsuhde, jossa lapsia on aina alisteinen aikuisten päätöksille.

Lapsen etuun on siis olemassa useita näkökulmia.  Pääsääntöisesti lapsen edun on mahdollista  toteutua silloin, kuin hänen huoltaja/huoltajat  turvaavat kussakin lapsen kehitysvaiheessa hänen psyykkisen ja fyysisen hyvinvointinsa ja, että lapsella on oikeus kasvaa oman kehitysvaiheensa mukaan siten, että hänellä on mahdollisuus tärkeisiin, läheisiin, pysyviin ja turvallisiin ihmissuhteisiin.
Vanhempien välisissä riidoissa lapsen etu on, että häntä ei käytettä riidan välikappaleena tai hän ei joudu ratkaisemaan vanhempiensa välisiä riitoja. Lapsen etu on myös se, että hänellä on selkeästi yksi asuinpaikka, jonka hän tuntee turvallisesti kodikseen. Lapsen edun mukaista on olosuhteiden pysyvyys ja kasvuoloille mahdollisimman tasapainoinen ympäristö. Lapselle on myös tärkeätä saada olla lapsi, eikä hänelle saa siitä aiheuttaa lisärasitusta.

Lapsen etua määriteltäessä on tärkeätä nähdä asiat lapsen näkökulmasta, sillä lapsen etua on vaikeata, jopa mahdotonta määritellä ainoastaan aikuisten näkökulmasta. Lapsen edun määrittelyssä nousee esiin kysymys lapsen tarpeista, jotka usein määritelläänkin vain fyysisiksi tarpeiksi,  ja silloinkin   määritelläänkin vain  oletettuja fyysisiä tarpeita. Lapsen fyysiset tarpeet (ruoka, vaatetus ja asuminen ja joskus harrastuksesta koituvat kustannukset) nousevatkin liian usein päällimmäisiksi juuri lapsen huolto- ja tapaamisoikeusselvittelyissä. Lapsen edun toteutumiseen liittyy kuitenkin myös lapsen osallistumisen oikeus (tulla kuulluksi) päätettäessä häntä koskevista asioista.  Lapsella tulee olla oikeus omien edellytystensä mukaisesti tarpeidensa määrittelyyn ja siksi lasta tulee kuulla aina, mikäli se on hänen ikänsä ja muun kehitystasonsa huomioiden suinkin mahdollista.
Lapsen etu myös vaatii, että hänen asiaansa selvittelee, tekee sopimukset tai antaa lausunnot tiedollisesti ja taidollisesti kokeneet asiantuntijat, jotka tuntevat käytettävissä olevat eri vaihtoehdot ja pystyvät vertailemaan niitä objektiivisesti keskenään.

Meidän tulee aiempaa enemmän kiinnittää huomiota lapsen asemaan sosiaalitoimen asiakkaana: Aikaisemmin lasta ei olla sosiaalityöntekijöiden työskentelyssä otettu tarpeeksi huomiomaan eikä hänen näkemyksissään selvitetty kovinkaan laajasti. Lapsi on nähty pikemminkin objektina kuin subjektina. Lapset kuitenkin muodostavat sosiaalitoimen asiakkaista itsenäisen asiakasryhmän, jonka asema on lainsäätäjän taholta pyritty erikseen lailla turvaamaan. (Lastensuojelulaki   13.4.2007 /417  ja siitä annettu asetus)  Mielenkiintoinen asia olisikin käynnistää selvitys,  toteutuuko tänä päivänä lastensuojelunlain henki kaupungeissa / kunnissa  nykyisen sosiaalityöntekijöiden  henkilöstöresurssien ja ajankäytön puitteissa!

Lapsen näkeminen objektina  johtuu lapsen ja aikuisen välisestä valtasuhteista; lapset ovat riippuvaisia aikuisista ja heillä itsellään ei ole paljoakaan mahdollisuuksia vaikuttaa elinympäristöönsä tai elinoloihinsa. Lapset nähdään yhteiskunnan jäseninä vain osana perhettä.  Lisääntynyt tutkittutieto on muuttanut asenteita ja  tieto lapsuuden merkityksestä ihmisten myöhäisempään elämään ovat osaltaan vaikuttaneet lainsäädäntöön ja jopa osaltaan muuttaneet sitä. Lasten oikeudellinen asema on parantunut ja on aikaisempaa enemmän kiinnitetään huomiota lapsen subjektiviteettiin ja suojelun ohella on alettu myös korostamaan lapsen oikeuksia. Lastensuojelulaissa painottuvat mm. lapsen etujen ensisijaisuus, lapsen kehitysasteen mukaisesti määräytyvä itsemääräämisoikeus, lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden huomioiminen sekä lapsen oikeus osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon. Uusittu lainsäädäntö korostaa lapsen autonomiaa.

Tästä kaikesta huolimatta sosiaalipoliittiset tutkimukset ovat paljastaneet lasten näkymättömyyden lapsiin kohdistuvassa sosiaalityössä. Lapsi jää vieläkin kovin helposti objektiksi. Varsinkin nuorempien lasten kohdalla käy helposti näin. Syitä lasten näkymättömyydelle voidaan hakea yhteiskunnalliselta, organisatoriselta kuin yksitäisten työntekijöidenkin tasolta. Kähkönen toteaa tutkimuksessaan, Lapsi lastensuojelun asiakkaana, että ”itseasiassa lapsen näkymättömyys sosiaalityössä kietoutuu viimekädessä kysymykseen siitä, kuka määritellään sosiaalityön asiakkaaksi; lapsi, aikuinen, vai molemmat?”

Lapsen asioista päätettäessä ongelmana on,  että  lasta arvioivat usein aikuiset, jotka eivät tunne lasta pitemmältä aikaväliltä ja toisaalta lausuntoja antavat asiantuntijat, jotka eivät kuitenkaan tee varsinaisia päätöksiä lapsen suhteen. Päätöksistä taas vastaavat sosiaalitoimen työntekijät, jotka luottavat ulkopuolisiin arvioihin lapsen elämäntilanteesta.
Lisäksi lasten kanssa työskentelyä rajoittavat monet käytännön tekijöiden (työntekijä resurssit, koulutus, ammatillinen suuntautuneisuus, jne..) ohella myös se, etteivät lapset ole kuin aikuiset.  Miten aikuisen näkökulmaa hahmottaa lapsen todellinen elämäntilanne ja ongelmat? Aikuisen hahmottama näkökulma saattaa olla virheellinen tai vääristynyt lapsen näkökulmasta katsottuna. Asiakaskeskeisyyttä on vaikeata havaita, koska se naamioituu liian usein ideologiaksi "lapsen edusta” tai ”lapsen parhaasta".

Lapsen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä tulisi hoitaa vain tehtävään pitkälle perehtyneiden ammattityöntekijöiden toimesta. Ihanteellisinta lapsen kannalta on, että lapsen edunvalvojat olisivat täysin " itsenäisiä", joita ei ohjailisi lapsen kotikunnan taloudelliset tai sosiaalityön  liian pienet henkilöstöresurssit tai sosiaalityöntekijän omat arvot ja asenteet ratkaistavassa ongelmassa.

Lapsen edun valvonnan näkökulmasta ja uusista tämän päivän haasteista johtuen kysymykseen voisi tulla erityinen sosiaalityöntekijöiden erikoistuminen vaativiin lastensuojelun sosiaalityöntehtäviin. Ja erityisesti oikeudenkäynti tilanteita silmällä pitäen.
Toisaalta samaa asiaa palvelisi erilliset sosiaalialan seutukunnallisen osaamiskeskuksen yhteyteen kehitettävät sosiaalityö- oikeustapaus ym. perheen-, ja lapsen kriisitilanteisiin erikoistuneet palvelut.

Anita Laine
VTM, suunnittelija, Heinola

Lähteet: Aho,S., Kulmala, U., Räihä, H., Porkka, S. ja Timlin,T: Lapsen etu. Turun yliopisto, Täydennyskoulutuskeskus, sarja B. Raportit ja selvitykset 8.

Kähkönen,P. Lapsi lastensuojelun asiakkaana Kirjassa: Lapsen etu. Turun yliopisto, Täydennyskoulutuskeskus.

Lastensuojelulaki ja -asetus. Kirjassa Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö. Lakimiesliiton kustannus.

Sihvola, S. Lapsen terveys ja hyvinvointi. Sosiaalipediatrinen tutkimus suomalaisesta lapsesta. Mannerheimin lastensuojelunliitto.