Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiJärjettömät ulkoistamishankkeet etenevät vääjäämättä ja virkamiesten vähentämistavoitteet elävät sinnikkäästii. Risto Kalliorinne Vasemmiston ryhmäpuheessa eduskunnan käsitellessä valtiontalouden kehyksiä vuosiksi 2012 - 15. |
| Kirkollista |
|
|
| Kirjoittanut Marianna Rautiainen |
| 22.03.2008 00:00 |
|
YLE:n Taustapeili-ohjelmassa jutustelivat torstaina Vapaa-ajattelijat ry:n puheenjohtaja ja Eroakirkosta.fi-sivuston perustaja sekä evankelis-luterilaisen kirkon edustaja. Mielenkiintoinen ja ajankohtainen keskustelu näin hiljaisella viikolla. Kirkko on meillä suuri vaikuttaja ja vallanpitäjä. Suurin osa kansasta on sen jäseniä, vaikka suurimmalta osalta ei jäseneksi suostumista ole edes kysytty; päästäänhän kirkon yhteyteen yleensä kastetilaisuudessa. Kirkolla on omaisuutta, se voi kantaa jäsenmaksunsa kirkollisverona, se on huomattava työnantaja ja palveluiden tuottaja. Miksi sitten kirkosta erotaan yhä useammin? Itse erosin kirkosta alle kaksikymppisenä silloisten eettisten ja yhteiskunnallisten pohdintojen ja kenties jonkinlaisen kapinankin tuloksena. Kirkon yhteys oli tuolloisessa elämäntilanteessa lähinnä ahdistavaa, tarkkailun ja tiukkojen sääntöjen puristuksessa elämistä, ja toisaalta se kaikki maailman vääryys ja hätä, josta itse koki pahaa mieltä, tuntui jäävän kaavojen ja rituaalien jalkoihin. Kirkon ansiot ovat myös epäilemättä suuret. Se tekee lapsi- ja nuorisotyötä, auttaa vanhuksia ja vähävaraisia, organisoi keräyksiä ja toisaalta pitää yllä ekumeenista yhteyttä koko maailman kristittyjen kanssa. Sitä suuremmalla syyllä näkisin, että valtionkirkon (tai kansankirkostahan luterilaiset haluavat puhua) aika on ohi. Pitäisi olla toisin päin: kirkon jäsenyyttä pitäisi voida hakea eikä siihen pakkoliittää. Suomessa pitäisi mielestäni opettaa kouluissa uskontoja ja elämänkatsomustietoa, mutta ei yhtä ainoaa tunnustuksellista oppia. Ja kirkkoon liittymiselle pitäisi säätää ikäraja, kuten nyt on siitä eroamisellekin tai kuten on äänioikeusikäraja ja ajokortin saamisen ikäraja. Tällöin kirkko olisi todellinen tunnustuksellinen ja arvokas samaan suuntaan kulkevien yhteisö. Tästä mielipiteestäni on kyllä tullut palautetta: miten voit kehittää kirkkoa, jos et kuulu siihen? Siinäpä se. Kirkkoa voivat kehittää vain aidosti siihen uskovat ja sen ydinajatusta puolustavat. Tällöin sen jäsenten pitäisi olla siihen aidosti haluavia eikä vain sen varjolla vaikkapa poliittista valtaa haalivia tai omaa egoa nostattavia. Tuntuu, että kirkon ja valtion eroa kavahtaville on suurin pelko se, että jäsenmäärä laskee. Miksi se ei saisi laskea? Eikö tällainen jäsenyys kertoisi paljon paremmin siitä, miten kirkko itse on onnistunut työssään? En ole valmis liittymään kirkkoon vielä. Sen ydinajatus on hyvä, mutta tätä ajatusta pystyy toteuttamaan muutenkin. Toivon, että uusi "uskonpuhdistus" kulkee myös luterilaisen kirkon läpi Suomessa. Ja toivon kirkon ja valtion eroa. Enhän muutenkaan suostuisi rahoittamaan yhdistystä, joka esimerkiksi kertoisi arvoikseen vaikkapa eläinten oikeudet, mutta sallisi silti eläinrääkkäyksen. Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat luterilaisen uskonnon perustoja, mutta silti naispapit, lesbot ja homot ovat yhä kirkon sisällä keskustelun aihe. Samaan aikaan taas muu yhteiskunta ei harvoja poikkeuksia lukuunottamatta mitenkään kyseenalaista sukupuolen tai sukupuolisen suuntautuneisuuden perusteella kansalaisoikeuksia. Naispappeus, parisuhdelaki... tässä asioita, joita yhdistys nimeltä kansankirkko ei ole saanut ruotuun. |