Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiJärjettömät ulkoistamishankkeet etenevät vääjäämättä ja virkamiesten vähentämistavoitteet elävät sinnikkäästii. Risto Kalliorinne Vasemmiston ryhmäpuheessa eduskunnan käsitellessä valtiontalouden kehyksiä vuosiksi 2012 - 15. |
| Ehdokkaamme kokoontuivat ensimmäisen kerran |
|
|
| 21.09.2008 19:36 |
|
Vasemmistoliiton Lopen yhdistyksen kunnallisvaaliehdokkaat pitivät ehdokasasettelun vahvistamisen jälkeen ensimmäisen yhteisen tapaamisensa perjantaina. Kaikki eivät päässeet mukaan, mutta lyhyeksi kaavailtu tilaisuus venyi parin tunnin mittaiseksi, sillä asiaa tuntui olevan paljon. Ehdokkaiden kesken mietittiin tulevia vaaleihin liittyviä aktiviteetteja ja sovittiin vastuuhenkilöt tapahtumien ja vaalimainonnan suhteen. Ehdokkaat kokivat tulevan valtuustokauden haasteelliseksi, sillä varmasti kinkkisiä asioita tulee eteen ja kenties raskaita päätöksiäkin asialistoille. Ryhmä tekikin Pekka Backmanin ehdotuksesta päätöksen kokoontua vastedes säännöllisesti vähintään kerran kuussa, huolimatta vaalien tuloksesta, ihan vain ajatuksia vaihtamaan. Vasemmistoliiton hallituksellahan on ollut kokoontuminen yleensä ennen valtuuston kokousta, mutta nyt katsottiin aiheelliseksi ajatusten vaihdon ja keskinäisen tuen takia nähdä kasvotusten useammin ja epävirallisemmin. Seuraavan kerran vasemmistoliittolaisia ehdokkaita voi tavata Lopen torilla Maalaismarkkinoilla lauantaina 27. syyskuuta. Luvassa on kahvia ja pullaa, verenpaineenmittausta terveydestään kiinnostuneille ja jutustelua ajankohtaisista aiheista. Marianna Rautiainen
|