Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiJärjettömät ulkoistamishankkeet etenevät vääjäämättä ja virkamiesten vähentämistavoitteet elävät sinnikkäästii. Risto Kalliorinne Vasemmiston ryhmäpuheessa eduskunnan käsitellessä valtiontalouden kehyksiä vuosiksi 2012 - 15. |
| Uuden puheenjohtajan tervehdys |
|
|
| 29.12.2009 12:14 |
|
Vasemmistoliitto täyttää tänä vuonna kaksikymmentä vuotta – minä viisikymmentä. Mikään eikä kukaan kasva tyhjästä. Puolue syntyy ihmisistä, joita yhdistää sama arvomaailma, halu vaikuttaa siihen, että maailma muuttuisi. Jotta pitkä matka oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen maailmaan tulisi kuljetuksi, pitää ottaa monen monta pientä askelta. Kahdenkymmenen vuoden aikana tämä puolue ja vasemmistopuolueet vuosikymmenien varrella ovat raivanneet meille tämän päivän kulkijoille tietä. Ylpeänä vasemmisto esittää -dokumenttia voisi media välittää kaikkina kansallisina juhlapäivinä. Ei tulisi pulaa aiheista, kun kerrottaisiin työelämän, perhe- ja sosiaaliturvan, terveydenhuollon, koulutuksen ja kulttuurin vasemmistolaisista hankkeista ja saavutuksista. Vuonna 2010 puolueen järjestötyötä puurretaan piirijärjestöissä. Hämeen Vasemmistoliitto ry sijoittuu puolueen järjestöorganisaatiossa 14 muun maakunnallisen piirin kanssa valtakunnallisesta politiikasta vastaavan puoluekokouksen, -valtuuston ja -hallituksen alle, mutta alueensa kunnallispolitiikasta vastaavien perus- ja kunnallisjärjestöjen kattojärjestöksi. Piirijärjestö vastaa alueensa hallinnosta, koulutuksesta, jäsenhuollosta, vaalitehtävistä kunnissa, joissa ei ole järjestöjä sekä hoitaa ulospäin näkyvää toimintaa mediassa, toreilla ja väentuvissa. Piiri asettaa kansanedustajaehdokkaat, jotka valituiksi tultuaan ovat valtakunnanpolitiikan ja lainsäädäntövallan keskiössä. Hetkinen… Mistä riittää hämäläisiä kaikkiin Vasemmistoliiton oksistoihin, valtakunnan ja kunnallispolitiikan tantereille? Organisaatiomme on raskas ja toiminnanjohtaja – vaikka iso mies onkin – on puolitettava kaakkoissuomalaisten kanssa. Vaihtoehtoja on muutama: Tässä vaiheessa jokaisen meistä on revettävä moneksi. Piiri olkoon järjestökaaviossa keskusympyrä, josta käsin kunnallispolitiikkaan saadaan alueellista ytyä, ideoita ja ruutia lähteä toimimaan. Puoluejohtoa ja valtakunnanpolitiikkaa ei ole olemassa ilman paikkaa, joissa asioita toteutetaan: maakuntia, kuntia ja kaupunkeja. Tarvitaan ahkeria politiikan puurtajia, satelliitteja, jotka aikaa ja vaivaa säästämättä sukkuloivat piirien, puoluejohdon ja oman kunnan välillä, etsivät uusia ratoja, kontakteja ja linjoja – ns. verkottuvat. Mutta tarvitaan myös paikallisia ja alueellisia kiintotähtiä, jotka tiukan paikan tullen osoittavat tarkkaa ja perusteellista tapaustietämystä ja -taitoa. Uudistuva puolueemme luo kaikille mahdollisuuksia tähän satelliittina olemiseen. Vaikuta.org.-sivustolla voit esittää suoraan ideoita ja ajatuksia poliittisen tavoiteohjelman sisältöön. Luulen, että tällä puolueella on oikeasti korvat ja vieläpä sellaiset, jotka kuulevat. Toinen vaihtoehto tuhannen tehtävän puurtaja -mallille on saada Vasemmistoliittoon mukaan lisää toimijoita. Tarvitsemme paitsi jäseniä ja kannattajia eli äänestäjiä, myös puolueen liepeillä liehuvia ja sitä symppaavia. Meillä on oltava paikka niille, jotka vimmaisesti kokoustavat järjestöjentalossa, mutta myös niitä, jotka haluavat nautiskella talon puistikossa piknikkiä, on välillä morjestettava ja annettava vasemmistolainen välipala. Eikä tietysti huono idea ole tuottaa vasemmistolaisia ajatuksia kansalaisjärjestöissä tai nettifoorumeilla. Mukaan on helppo lähteä ja toimintaan pääsee heti. Minä liityin puolueeseen edellisten eduskuntavaalien jälkeen, kun surkea vaalitulos jurppi. Vasemmistonaiset ovat olleet keidas, kun porvaripolitiikka aiheuttaa angstia tai valta ja status sumentavat viisauden politiikan pelikentillä. Iällä ei ole merkitystä – ei puolueessa eikä ihmiselämässä. Tärkeintä on henkinen notkeus ja taito kasvattaa jotakin uutta entiseen runkoon. Vasemmistopolitiikka on tehtävä yhdessä – ei maailma eikä Suomi ole suinkaan itsestään muuttumassa oikeudenmukaisemmaksi, suvaitsevaisemmaksi, yhdenvertaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Päämääriemme toteuttamiseksi tarvitaan kaikenikäisiä akkoja ja ukkoja. Toisaalta viisikymppinen iloitsee kaksikymppistä enemmän Timo Mäkelän Minun elämäni -sarjakuvista (KU 23.12.2009): Monia aatteellisia askeleita vuodeksi 2010 Arja Vahos
|