Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiJärjettömät ulkoistamishankkeet etenevät vääjäämättä ja virkamiesten vähentämistavoitteet elävät sinnikkäästii. Risto Kalliorinne Vasemmiston ryhmäpuheessa eduskunnan käsitellessä valtiontalouden kehyksiä vuosiksi 2012 - 15. |
| Aloite: Kunnan budjetin käsittely terävämmäksi |
|
|
| 05.03.2007 00:00 |
|
Lopen kunnanvaltuuston Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että vastaisuudessa kunnan budjetin käsittelyä terävöitetään. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä tämä voitaisiin tehdä siten, että nykyisen melko pikaisen ja ylimalkaisen yhteisen budjettimomenttien käsittelyn sijasta voitaisiin seminaariluonteisesti koota kaikki hallintokunnat yhteen ja käsitellä yhteisesti budjetin kaikki eri osa-alueet. Tällä tavoin saataisiin kaikille valtuutetuille yleiskuva siitä, mihin budjetin varat osoitetaan. Samalla voitaisiin myös sopia priorisoinneista ja siirroista hallintokunnalta toiselle, mikäli esimerkiksi kuntalaisten perusturvan katsotaan olevan uhattuna ja samaan aikaan kuitenkin jollain toisella hallintokunnalla olisi varaa joustaa menoistaan perusturvan hyväksi. Tällä hetkellä mielestämme budjetin käsittelyssä eivät eri toimialat riittävästi keskustele keskenään. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä olisi järkevää luoda budjetinkäsittelyyn malli, jossa valtuuston jäsenet olisivat tarkkaan tietoisia jokaisen toimialan budjetista ja voisivat myös yhdessä sopia prioriteeteista. Samalla esitämme, että budjettikirjan eri osa-alueissa mainitaan, miten ne ovat yhteydessä kunnan strategiaan. Ehdotamme, että budjettikirjan esitystapaa kehitetään siten, että siitä selkeästi käyvät ilmi kaikkien toimialojen suurimmat menot/tulot ym. painotukset. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, |